Harjoitukset alkoivat TO 26.7. klo 21.15 Linnanmaan jäähallissa.
- TO 2.8. klo 21.15
TO 9.8. klo 21.15
TI 14.8. klo 15.15
KE 15.8. klo 15.15
TO 16.8. klo 21.15
- Sen jälkeen em. 3 viikkovuoroa. Syyskuussa myös OKKL:n 3 vuoroa
KE klo 14.00. TO klo 15.15 ja PE klo 14.00.
KAIKKI ELOKUUN VUOROT OVAT YLEISIÄ VUOROJA JA MYÖS UUDET OPISKELIJAT VOIVAT
JO TULLA.
Erityisesti uudet opiskelijat, OYUS on kiinnostunut sinust, ota yhteyttä!
Meillä on tarjolla monentasoisille pelaajille harrastusmahdollisuuksia. OYUS
on pelannut yhtäjaksoisesti SJL:n sarjoissa vuodesta 1981 alkaen ja kaudella
2018-19 OYUS pelaa Pohjoisen alueen III-divisioonassa.
Oulunseudun iltarastit eli Oulurastit ovat alkaneet. Kuntosuunnistusta on tarjolla pari kertaa viikossa pitkälle syksyyn saakka. Oulun korkeakoulujen suunnistusmestaruuskilpailut ovat torstaina 13.9. 2018.
Oulun Yliopiston Urheiluseura ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään perjantaina 15.12. 2017 klo 16.30 Kajaanintie 36 B:n lehtisalissa. Esillä sääntömääräiset asiat.
Oulussa 1.12. 2017
Johtokunta
Oulun Yliopiston Urheiluseura ry:n sääntömääräinen
vuosikokous pidetään perjantaina 4.5. 2018 klo 17.00 Kajaanintie
36 B:n lehtisalissa. Esillä sääntömääräiset asiat.
Oulussa 20.4. 2018
Johtokunta
H 21A
1. Hietala Perttu LTK 47.22
2. Nissinen Niko OAMK/ENERGIAT. 52.06
3. Suomala Ville LuTK/MAT 1.03.24
4. Hautala Ilkka TST/TT 1.07.08
5. Sotaniemi Ville LuTK/MAT 56.33
6. Korhonen Antti TTK/KPT 1.16.40
7. Maliniemi Ville LuTK/FYS 1.26.00
8. Latvakoski Juho TTK/KONE 1.37.36
9. Aittolampi Eero OYKKK 1.50.30
H 21C
1. Korhonen Lassi TST/MAT 39.04
2. Tuovinen Henry LuTK/BIOL 45.17
3. Wilen Juhani TST/TT 51.08
4. Heinonen Joni KTK7TEKNO 58.05
5. Kuusrainen Antti OAMK/TEKN 1.00.16
6. Karisaari Mikko TTK/KONE 1.21.31
H 40
1. Salminen Kari HuTK/HIST 2.30.12
H 50
1. Kurula Juhani OAMK/LIIKTAL 48.26
2. Hohtola Esa LuTK/BIOL 52.18
3. Paaso Jouko OAMK 54.38
4. Paularanta Kimmo HuTK/HIST 59.34
5. Jokinen Kai OAMK/KONE 1.40.51
D 21A
1. Oksanen Maiju KTK/MUKO 49.39
2. Haataja Anna LTK 51.08
3 Mattila Orvokki LTK/BKEM 1.01.24
4. Ala-Sankila Tuuli LTK/ 1.18.22
5. Salminen Henriikka LuTK/MAAN 1.30.56
1 keskeytti
D 21C
1. Nurmivaara Kaisa HuTK/GER 34.09
2. Pökkä Tia OAMK/SOTE 45.19
3. Kuusrainen Anni OAMK/LIIKTAL 1.03.02
4. Pyhäjärvi Tanja LuTK/EKOGEN 1.05.16
D 40
1. Hokajärvi Raili OAMK 46.47
2. Hyvönen Johanna OSAO 53.36
3. Aatsinki Tanja BMTK 58.57
4. Ainassaari Kaisu TTK/PYA 1.23.19
D 50
1. MyllymäkiAnu BIOCENTER 43.15
2. Kortetjärvi Saija LTK 1.10.16