Hopeaa kaulaan.

Jyväskylässä 31.3.-2.4. käydyistä opiskelijoiden futsalin SM-kisoista oli Oulun yliopiston urheiluseuran naisten joukkueella kotiintuomisina hopeiset mitalit. Viimekauden mestareille hopea oli pienoinen pettymys, sillä SM-kisojen voittaja sai kirkkaampien mitalien lisäksi myös edustusoikeuden 2012 EM-kisoihin Espanjan Cordobaan. Viimeisessä pelissä meidän olisi täytynyt venyä kahden maalin voittoon ACE:n paremman maalieron vuoksi. Johdimmekin jo peliä … Lue lisää →


Ennakkotunnelmia ennen OSM-kisoja

Vielä viikko hermostunutta kynsienpureskelua ja kulmakuvioiden hiomista jäljellä ennen kuin korkeakouluopiskelijoiden SM-kisat starttaavat Jyväskylässä. Ilmoittautumisajan umpeutuessa naisjoukkueet loistivat listalla poissaolollaan, mikä aiheutti lisäjännitystä meille, jotka innosta pinkeinä olemme syksystä asti kisoja odottaneet. Naisten sarja saatiin kuin saatiinkin järjestettyä, sillä mukaan ilmoittautuivat myös OYUS:n viime vuoden ”verivihollinen” ACE Tampesterista, sekä vielä … Lue lisää →