Opiskelijoiden futsalin SM-kisat.

Ilmoittautuminen opiskelijoiden SM-kisoihin (OSM) on todistettavasti tehty. Kiitokset Yliopistolle ja liikuntasuunnittelija Markku Saarelalle kisamaksun kuittaamisesta  koulun puolesta! On hienoa, että opiskelijaliikuntaa tuetaan siltä puolelta myös kilpailuiden muodossa ja naisten osalta. Itse katettaviksi kuluiksi jäävät edelleen matkustus- ja majoituskulut. Niitä helpottamaan on myös Oulun liike-elämästä on saatu positiivista palautetta toimintaa ja sen tukemista koskien, mikä myös on tärkeää, ettei kenellekään mahdollisuus pelaamiseen jäisi ainakaan henkilökohtaisesta varallisuudesta kiinni.

Lisätietoa ja uutisia kisoista löytyy osoitteesta http://www.osmfutsal.net/ Naisten kilpasarjaan otetaan mukaan 8 joukkuetta ja voittaja saa edustusoikeuden tänä kesänä Tampereella pelattaviin EM-kisoihin. Toivottavasti muuallakin aktivoidutaan jälleen lähtemään mukaan kisoihin niin naisissa (kuin miehissäkin) ja sarjat saadaan täyteen ja tasokkaat kisat pystyyn!

Kisoja varten joukkue muuttuu hieman piirisarjassa nähdystä kokoonpanosta osallistumisoikeuksia koskevien sääntöjen johdosta. Joukkueen kokoonpano julkaistaneen täälläkin hyvissä ajoin ennen kisoja…

Leave a Comment