Kisat alkaa.

Kisojen alkuun on aika tarkalleen 7 päivää aikaa. Joukkueen valmentaja Pauli Leviäkangas kertaa kevään ja kesän tekemistä sekä ennakoi häppenkinkiä seuraavasti:

On aurinkoinen loppukevään ilta kun Oulun erään kaupunginosan koulun pihalle asennetulle epätasaiselle tekonurmelle ilmaantuu joukko urheilullisia nuoria naisia. Samaisen koulun pihalla norkoilevat lapset saavat alkuhämmästelyiden jälkeen hihiteltävää kun tyttölauma alkaa säntäillä sinne tänne heitellen kenkää. Jonkun ajan päästä päästä paikalle saapuu pienikokoinen nainen myöhästyminen defenssinään happama ilme naamallaan raahaten itseään kolme kertaa suurempaa pallokassia.
Joukon ainoa miespuolinen ei tee elettäkään auttaakseen vaan keskittyy näyttämään alfa-urokselta edullisissa aurinkolaseissaan eturepun korostaessa auktoriteettia. Kylähullujen säntäily jatkuu, tällä kertaa pallon kanssa – futsal-pallon.

Kentän laidan lapsosille asia ei koskaan valjennut, mutta paljastettakoon tässä, että kyseessä oli tänä vuonna Tampereella järjestettävien Opiskelijoiden futsalin EM-kisoihin valmistautuva Oulun yliopiston joukkue.

Muutaman päivän kuluttua starttaavat, erityisen korkeatasoisiksi povatut kisat ovat vaivalloisen tekemisen  kliimaksi, ja pieni ryhmämme onkin saanut nähdä paljon vaivaa edessä olevan raastavan kisaviikon eteen. Kulujen ja byrokratian määrä on ennennäkemätön, varsinkin kun opiskelijaurheilu on Suomessa pitkälti kaljoittelun hälläväliä-oheispuuhaa jonka eteen ei niinkään tarvi vaivautua. Mutta ei nämä kisat! -Mitä ilmeisimmin yliopistourheilu on sen verran varteenotettavaa toimintaa muualla Euroopassa, että riesan ja niuhotuksen määrä kisoissa pärjää jopa UEFA:lle. Tähän väliin suuret kiitokset pallotytöllemme joka on pureksinut suurimman osan annetusta shaibesta ja jota ilman tätä joukkuetta saati reissua ei olisi.

Harjoiteltukin on, menoa ei ole haitannut ajoittainen pallojen puute tai väen vähyys. Kevät ja kesä on pienellä porukalla reenattu lajin saloja sekä teknisellä että taktisella tasolla ja tarvittaessa on reenejä jatkettu miespuolisilla pujottelukepeillä. Pelisysteemiä on ”joga bonito” -ja ”koettu ilo korvaa puuttuvan älyn” -hengessä viety lajinomaisempaan suuntaan ja toivon mukaan se näkyy positiivisesti tuloksissa. Harjoittelun ehdoton valopilkku on ollut pelit C-poikia vastaan, kiitokset heille ja onnea talveksi omaan sarjaan.

Nyt sitten jäitä polttelemaan kunnes lauantai-aamuna juna starttaa kohti Tampesteria ja pääsemme laittamaan kaikkia päihin 10-0.

-Entrenador-

One Comment

Vastaa käyttäjälle Pami Peruuta vastaus