Info
Pelaamme OYUS:n eli Oulun yliopiston urheiluseura ry:n alaisuudessa, sen futsaljaostossa. OYUS on vuonna 1981 yhdistysrekisteriin lisätty seura, joka on harjoittanut urheilutoimintaa useiden lajien osalta jo paljon pidempäänkin Oulun yliopiston hellässä huomassa. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto perusti OYUS:n 28.2. 1963. Järjestäytymiskokous pidettiin 23.9. 1963 ylioppilaskunnan silloisissa toimitiloissa Kauppurienkatu 2:ssa. Organisaatiouudistuksessa syksyllä 1969 seuran toiminta jaettiin karkeasti ottaen siten, että OYUS keskittyi siitä lähtien osallistumaan eri lajiliittojen järjestämään kilpaurheilutoimintaan ja kunto- ja virkistysliikunnan harjoittamista varten perustettiin Yliopistoon liikuntasihteerin virka.
Joukkueemme voitti Tampereella 26.-28.3.2010 käydyissä opiskelijoiden futsalin SM-kisoissa kultaa. Samalla saimme edustusoikeuden kesällä 2010 Kroatian Zagrebissa pelattaviin EM-kisoihin. Ja eihän moista mahdollisuutta raaskittu jättää käyttämättäkään, joten kävimme haistelemassa kansainvälisen turnauksen tuulia heinäkuussa 2010.
Keväällä 2011 saimme opiskelijoiden futsalin SM-kisoista kaulaamme hopeaa pelaten viimeisessä ottelussa mestari ACE:a vastaan 1-1. Kesällä 2011 osallistumme opiskelijoiden EM-kisoihin, jotka järjestetään Tampereella 16.-24. heinäkuuta.
Syksyllä 2011 starttaa marraskuussa Naisten Futsal Liiga, jossa olemme myös mukana. Lohkossamme on viisi joukkuetta, jotka pelaavat kaksinkertaisen sarjan. Kaksi parasta joukkuetta pääsee lopputurnaukseen, ja kolme parasta varmistaa säilymisensä Liigassa myös seuraavalle kaudelle. Kaudella 2011-2012 pelaamme todennäköisesti myös Futsal Cuppia.
Edustamme laajasti Oulun yliopiston eri tiedekuntia ja laitoksia, sillä pelaajia löytyy niin humanistisesta-, kasvatustieteiden-, taloustieteiden-, lääketieteen- kuin luonnontieteellisestäkin tiedekunnasta.