6.1.2013 OYUS-VIFK 4-2 (4-1)

Loppiaisaamupäivänä OYUS: n joukkue sai jo kolmatta kertaa tällä kaudella vastaansa vaasalaisen VIFK: n. Aiemmista otteluista voitot olivat menneet tasan ja myös tämänpäiväisestä koitoksesta oli odotettavissa tasaväkistä. Ottelussa oli panoksena jumbosijan välttäminen, joten molemmille joukkueille pisteet olivat erittäin tärkeät. Hienoisen edun kotijoukkueelle toi se, että vierasjoukkueella oli lauantaina peli sarjakärki FTK: ta vastaan ja Ouluun vaasalaiset saapuivat melko pienellä miehityksellä. Kotijoukkueen tavoitteena olikin jatkaa perjantain juoksuvoittoista treeniä myös pelikentällä ja prässätä vierasjoukkuetta mahdollisimman paljon.

Liekö syynä perjantain tehokas treeni vai levätty lauantai, kotijoukkue sai nopeasti pelin juonesta kiinni. Jo puolen minuutin pelin jälkeen Riikka Kannisto pääsi maalin makuun vierasjoukkueen hienoisella avustuksella (maali merkattiin omaksi maaliksi). Seuraavaa maaliakaan ei tarvinnut odottaa kuin kolmisen minuuttia, jolloin Elisa Nurmi lisäsi kotijoukkueen johdon 2-0 (joka tosin merkattiin samoin VIFK:n omaksi maaliksi). Maali-ilottelu jatkui jo hetkeä myöhemmin, kun Jarna Veteläinen onnistui maalinteossa ja kotijoukkue oli edennyt yritteliäällä pelillään turvallisen tuntuiseen kolmen maalin johtoon. Vaasalaiset onnistuivat hetkittäin luomaan hyviä tilanteita kotijoukkueen maalille, mutta Susanna Kahelin poimi vedot varmasti talteen. Erän puolen välin jälkeen vierasjoukkue sai kaipaamansa tasoitusmaalinsa hienon yksilösuorituksen päätteeksi. OYUS ei kuitenkaan maalista lannistunut vaan, puolen minuutin jälkeen Katri Kemppainen syötti kulman lyhyenä ja Riikka upotti jo toisen maalinsa ovelasti etukulmasta yllättäen vierasjoukkueella hyvin pelanneen maalivahdin Malin Söderin. Ensimmäinen erä päättyi lukemiin 4-1, mistä oli hyvä jatkaa ottelun jälkimmäiselle puoliskolle.

OYUS: n pirteä alku ei toistunut toisen erän alussa, vaan kotijoukkue tuli hieman uneliaasti kentällä ja vierasjoukkue onnistui luomaan useamman tilanteen OYUS: n maalille. Susanna onnistui kuitenkin pitämään maalinsa näiltä osin puhtaana. Seuraavaa tilastomerkintää saatiin odottaa melkein erän puolen väliin asti.  Kotijoukkueen puolustusalueella Riikka ja vierasjoukkueen pelaaja törmäsivät yhteen ja hetkellisen sekavan tilanteen jälkeen vierasjoukkueen Iris Saine veti irtopallon ylähirren kautta sisään. Muutama minuutti edellisestä OYUS: lle tarjottiin tilaisuus lisämaalien vierasjoukkueen parhaana palkitun Malin Söderin loukkaannuttua tilapäisesti, mutta vaasalaisten kenttäpelaaja tuurasi maalivahtia hyvin. Näin ottelu päättyi näihin lukemiin 4-2.

Kotijoukkueen parhaana palkittiin kovasti töitä tehnyt Niina-Kaisa Sarjosalo ja vierasjoukkueelta hyviä torjuntoja esittänyt maalivahti Malin Söder. Veikkauspörssimitalit jaettiin sopuisasti joukkueiden kesken. Riikka Kannisto vei nimiinsä kultaisen, vierasjoukkueen Malin Söder sai hopeisen ja pronssinen mitali meni kotijoukkueen Amira Bushnaiefille.

Rapsan taiteili: Ella


Iloisia ilmeitä voiton jälkeen. Eikun.

Comments are closed.